Miljoonan ladyboyn maa

3
1496
Ladyboy Cabaret Thaimaa
Vanha totuus pitää paikkansa: Thaimaan kauneimmat – ja uhkeimmat – naiset ovatkin alkujaan miehiä.

Heitä kohtaa kaikkialla: kaupan kassalla, parturissa ja kabareeshow’ssa. Kauniita naisia, joilla on leveät olkapäät ja möreä ääni.

He ovat transseksuaalisia ladyboyta eli thainkielellä kathoey.

Thaimaassa ei tarvitse viettää pitkääkään aikaa, kun jo alkaa ihmetellä sitä, miksi ladyboyta on niin paljon. Ei kai vain syy ole thaimaalaisessa ruuassa?

Kukaan ei tiedä tarkalleen, paljonko ladyboyta 65 miljoonan asukkaan Thaimaassa on: arviot vaihtelevat kymmenien tuhansien ja puolen miljoonan välillä. Varovaisimmankin arvion mukaan heitä on monin verroin enemmän kuin missään eurooppalaisessa maassa.

Itse asiassa ladyboyta on niin paljon, että joissakin yliopistoissa on oma vessansa kolmatta sukupuolta varten.

Ladyboy Kabaree Pattayalla Alcatraz
Ladyboyt ovat syntyneet kahden maailman väliin: ruumiiltaan miehiksi, sielultaan naisiksi.

Laydyboyden hämmästyttävän suurelta vaikuttavalle määrälle on kuitenkin yksinkertainen selitys. Homoseksuaalit miehet ovat perinteisesti ottaneet Thaimaassa naisen roolin. Naisiksi ovat pukeutuneet sellaisetkin homot, jotka eivät länsimaissa mieltäisi itseään transgendereiksi. Moderni homokulttuuri, jossa kaksi mieheksi pukeutunutta miestä kulkee rinnakkain on uusi ilmiö.

Ladyboyn kanssa seurustelevaa miestä ei ole pidetty homona. Sukupuolta ei määrää ruumiin anatomia, vaan se, mitä sillä tekee. Mies on seksissä hallitsevana osapuolena, nainen vastaanottavana.

Tutkijoiden mukaan Thaimaassa ei ole homoja enempää kuin muuallakaan maailmassa, mutta heidän lukumääränsä vain näyttää korostuneelta, sillä naiseksi pukeutuneet miehet pistävät helposti silmään. Tätä lisää vielä se, että monet ladyboyt ovat töissä matalapalkkaisissa palveluammateissa kuten tarjoilijoina ja kampaajina. Työura toimistossa tyssää ladyboylla usein työhaastatteluun. Vaikka kathoeyt hyväksytäänkin osaksi yhteiskuntaa, he kohtaavat silti syrjintää.

Thaimaassa on paljon myös miehiksi pukeutuvia naisia eli tomboyta. Heitä ei vain tule huomanneeksi katuvilinässä yhtä helposti kuin näyttäviä ladyboyta.

Lue lisää ladyboysta:
Kabaree thaityyliin

Lue lisää Thaimaan kulttuurista
10 vinkkiä näin lomailet kuin thaimaalainen
Tiedät viettäneesi liikaa aikaa Thaimaassa, kun…
Thaimaan amuletit – käyttöohje
Thaikulttuurin ABC
Miljoonan ladyboyn maa
Näkymättömiä taikatatuointeja
Karman kyydissä, pikaopas Thaimaan kulttuuriin
Songkran ja Thaimaan muut hullut juhlat

3 KOMMENTIT

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here