Thaimaalaisen prostituoidun tavallinen tarina on se, että on hän köyhän koillisthaimaalaisen maalaisperheen nuorin tytär, jonka velvollisuus on elättää ikääntyviä vanhempiaan. Suunnitelmiin tulee mutka matkaan, kun tyttö tulee raskaaksi kotikulmien poikaystävälleen, joka häipyy paikalta.
Rahaa pitäisi jostain saada, sekä lapselle että omille vanhemmille. Työ riisipelloilla tai kituuttaminen toimistotyöntekijän pienellä palkalla saavat jäädä, kun vanha koulukaveri kertoo suurista rahoista, joita voi ansaita neonvalojen loisteessa. Kun tavallinen ravintolatyöntekijä tienaa pitkästä työpäivästä pari sataa bahtia eli viitisen euroa (ja päälle tipit), baarityttö korjaa illasta helposti viisinkertaisen potin.
Tyttö jättää lapsensa vanhempiensa hoitoon ja lähtee suureen kaupunkiin, Bangkokiin tai Pattayalle. Hän valehtelee uuden työnsä luonteesta vanhemmilleen ja nämä sulkevat ilomielin silmänsä todellisuudelta, kun tyttö lähettää kotiin aikaisempaa enemmän rahaa.
Materialismi voittaa perinteiset arvot, ja naapurienkin nuorimmat tytöt lähtevät ”tarjoilijoiksi” Pattayalle.
Thaimaan köyhimmiltä seuduilta löytyy jo kokonaisia kyliä, joissa komeilee toinen toistaan hienompia, seksillä rakennettuja taloja.