Thaimaassa kun ollaan, niin pakkohan sitä on päästä norsulla ratsastamaan. Vai onko? Onko norsulla ratsastaminen sittenkin pahin mahdollinen esimerkki epäeettisestä matkustamista?
Näitä kysymyksiä miettii moni Thaimaahan matkustava. Muutaman viime vuoden aikana Thaimaan norsuturismi on saanut osakseen paljon kritiikkiä: googlaa sana Thaimaa ja norsut, ja hakutulokset kertovat joko söpöistä norsuista maalaamassa tauluja turistien iloksi tai siitä, kuinka kaamealla tavalla älykkäät eläimet alistetaan ihmisiä viihdyttämään.
Kuten online-journalismissa usein, äärikannat saavat aina eniten huomiota. Syytöksissä on paljon totta, mutta osin myös opportunistiselta vaikuttavaa julkisuuden tavoittelua ja yksisilmäistä tuomitsemista. Kaikki Thaimaan norsuleirit eivät kestä päivänvaloa, mutta yhtä lailla kaikki eivät ole norsujen kidutuslaitoksia.
Norsut ovat niin uskomattoman ainutlaatuisia eläimiä, että ne ansaitsevat paremman ymmärryksen kuin yksinkertaisen mustavalkoistamisen. Siksi MinneThaimaassa-sivusto perehtyy tässä kirjoitussarjassaan thaimaalaisen norsuturismin lööppien taakse.
Lue lisää: Norsu on älykäs ja empaattinen tappokone.
Sanotaan tähän alkuun vielä heti se, että Thaimaan norsuleirejä ravistellut kohu on tullut tarpeeseen. Se on herättänyt keskustelua aiemmin vaietusta aiheesta, norsujen kaltoin kohtelusta, ja sen johdosta Thaimaahan on jo avattu aiempaa paljon eettisempiä norsuleirejä.
Ongelma on puolestaan se, että kohulla on saatu yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Thaimaan norsuleirit näyttämään pahoilta. Alla kerrotaan lisää siitä, miksi norsuleirien boikotoimisesta on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä Thaimaan norsuille.
Kuinka norsu kesytetään?
Norsuturismin kritiikin keskiössä on se, miten norsu kesytetään eli alistetaan ihmisen vallan alle. Perinteisesti se tapahtuu ympäri Aasiaa murtamalla norsun oma tahto ja opettamalla norsulle väkivaltaisesti, että ihminen on norsun herra.
Norsu suljetaan ahtaaseen häkkiin (yleensä nuorina, mutta samaa metodia voi käyttää täysi-ikäistäkin norsua vastaan), jossa sitä kidutetaan päiväkausia hakkaamalla ja pitämällä nälässä, kunnes se oppii tuntemaan itsensä voimattomaksi ihmisen edessä. Tätä kutsutaan termillä Phajaan.
Samanlaiseen ehdollistamiseen (Pavlovin koirat, muistaako kukaan?) perustuu myös se, kuinka aikuinen norsu voidaan pitää paikallaan aitauksessaan paksuun naruun sidottuna. Voimillaan eläin voisi kyllä repiä itsensä vapaaksi, mutta se on pienenä oppinut, että mikä tahansa kahle on sen omia voimia vahvempi.
Phajaan-tapa on edelleen Thaimaassa käytössä – todennäköisesti etenkin maaseudulla, jonne uudet aatteet ja opit saapuvat hitaasti.
Mutta norsuja voi kouluttaa myös paljon inhimillisemmin: rankaisemisen ja sijaan positiivisesti palkitsemalla, kuten on toimittu monessa länsimaisessa eläintarhassa jo yli 30 vuoden ajan. Käytännössä sellainen norsu, joka on syntynyt ihmisten parissa, on hyvin oppimiskykyinen, eikä kouluttamiseen tarvita väkivaltaa. Valitettavasti edelleen arviolta puolet Thaimaan kesytetyistä norsuista on riistetty laittomasti villinorsuilta.
Kannattaa muistaa, ettei millään väkivallalla norsua saada täysin ihmisen alaiseksi – suurin merkitys norsujen kanssa toimimisessa on mahoutin eli norsunohjastajan kokemuksella ja osaamisella.
Lue lisää norsunohjastajista.
Tässä vaiheessa voi tehdä päätöksen, ettei halua olla missään tekemisissä Thaimaan kesytettyjen norsujen kanssa, koska isoa osaa niistä on kidutettu ja samalla lakaista asian omasta mielestään.
Norsuleirien ongelma ei valitettavasti sillä katoa. Thaimaassa elää tällä hetkellä noin 2000 kesytettyä norsua, jotka elävät vielä vuosikymmeniä (norsut ovat hyvin pikäikäisiä!) ja tekevät poikasia. Käytännössä ainoa keino kesytettyjen norsujen elättämiseen nykypäivänä on turismi.
Lisäksi iso osa Thaimaahassa käyvistä turisteista tulee maista, joiden asukkaille eläintensuojelu on kaukainen ajatus. Jos valistuneet matkaajat alkavat boikotoida kaikkia norsuleirejä, se todennäköisesti johtaa siihen, että jäljelle jäävät kaikkein kustannustehokkaimmat (lue: norsuja eniten riistävät) leirit.
Sen sijaan, että boikotoi kaikkia Thaimaan norsuleirejä, kannattaa mieluummin tukea käynnillään esimerkillisiä norsuleirejä, mikä samalla lisää tietoisuutta norsuista ja kannustaa muitakin leirejä muuttamaan tapojaan.
Lue lisää Thaimaan parhaista norsuleireistä.
Norsuturismia syytetään usein myös siitä, että norsunpoikaset erotetaan emoistaan, mikä tuottaa niille suunnatonta stressiä, sillä norsut ovat hyvin sosiaalisia eläimiä ja luonnossa emot pitävät poikasistaan huolta viimeiseen asti.
Näin ei kuitenkaan toimita vastuullisissa norsuleireissä, vaan niissä norsupienokaiset elävät emojensa rinnalla.
Mistä Thaimaan norsukohu alkoi?
Kohu Thaimaan norsuleirien ympärillä alkoi nousta samaan aikaan, kun yhden norsuleirin maine kasvoi. Kyseessä on Chiang Main liepeillä sijaitseva Elephant Nature Park, jota pitää norsujen suojeluun intohimoisesti suhtautuva Sangduen ”Lek” Chailert.
Chailert kasvoi perheensä omistaman norsun parissa Pohjois-Thaimaassa ja ryhtyi tulisieluiseksi norsujen suojelijaksi nähtyään, kuinka karmaisevalla tavalla norsut tavataan Thaimaassa kesytetään.
Leirillä vierailevat pääsevät kylvettämään norsuja joessa ja halukkaat saavat myös norsuilta pusun. Lisäksi leirillä näytetään järkyttävä dokumenttipätkä norsujen tahdon murtamisesta.
Video on totta: niin norsuja on perinteisesti Thaimaassa koulutettu ja monessa paikassa koulutetaan edelleen. Elephant Nature Park on tehnyt tärkeän työn nostamalla kissan pöydälle eli näyttämällä, kuinka julmasti norsuja Thaimaassa pahimmillaan kohdellaan.
Ongelma on se, että Elephant Nature Park yleistää vahvasti ja antaa ymmärtää, että kaikkialla muualla norsuja kohdellaan huonosti, ja että Elephant Nature Park olisi ainoa hyvä norsuleiri Thaimaassa. Kohun myötä Elephant Nature Park on myös saanut valtavasti positiivista mediahuomiota ja siitä on tullut Thaimaan kuuluisin ja yksi suosituimmista norsuleireistä.
Tosiasiassa Elephant Nature Park ei eroa kovinkaan paljoa monesta muusta Thaimaan paremman luokan norsuleiristä. On monta muutakin leiriä, joissa norsuja kohdellaan hyvin eikä niitä laiteta pelaamaan jalkapalloa tai maalaaman tauluja.
Ainoa merkittävä ero on se, ettei Elephant Nature Parkissa pääse ratsastamaan norsuilla. Mutta norsuilla ratsastamisessa itsessään ole mitään sen kummallisempaa kuin hevosella ratsastamisessa, kunhan se toteutetaan hyvin.
Todellinen ero muihin norsuleireihin syntyisi vasta, jos Elephant Nature Parkissa vierailijat eivät pääsisi minkäänlaiseen läheiseen kanssakäymiseen norsujen kanssa. Näin norsut eläisivät oikeasti niille mahdollisimman luontaisessa ympäristössä.
Sillä pienintäkin ihmiskohtaamista varten norsuja on pitänyt opettaa, koska norsuja ei ole lajina koskaan kesytetty, vaan niin sanotut kesytkin norsut ovat geneettisesti täysin samanlaisia kuin villit lajitoverinsa. Ja norsut osaavat olla yhtä väkivaltaisia kuin ne ovat empaattisiakin.
Elephant Nature Parkia ohjaakin lopulta sama lainalaisuus kuin muitakin Thaimaan norsuleirejä: menestyäkseen norsuleirin on tarjottava vierailleen ainakin jonkinlainen kanssakäymisen mahdollisuus norsujen kanssa.
Ja norsuleirin on pakko menestyä pysyäkseen pystyssä: norsujen ylläpito on äärimmäisen kallista. Aikuinen norsu syö jopa 130 kiloa ruokaa päivässä ja tarvitsee vähintään kaksi hoitajaa norsua kohden, mieluiten kolme.
Syyttämällä kaikkia muita norsuleirejä Elephant Nature Park näyttää menestyvän varsin hyvin, siitäkin huolimatta, että se on norsuleirien kalliimmasta päästä. Edullisin päivävierailu, jolla kylvetetään ja ruokitaan norsuja, maksaa 2500 bahtia eli noin 60 euroa henkilöltä.
Saako norsulla siis ratsastaa?
Vihdoin päästään itse kysymykseen: saako norsulla ratsastaa?
Kaikkein eettisintä on toki mennä norsuleirillä ja olla ratsastamatta – jos on valmis maksamaan kokemuksesta käytännössä yhtä paljon ilman ratsastamisesta kuin jos ratsastaisi. Norsuleirit kun saavat ratsastuksista suhteessa isoimmat tulot norsujen ylläpitoon.
Mutta norsulla ratsastamisesta ei tarvitse kokea sen huonompaa omaatuntoa kuin emostaan erotetun koiranpoikasen ostamisesta tai kanasalaatin syömisestä. Itse asiassa norsulla ratsastaminen on kyseisiä toimenpiteitä paljon inhimillisempää:
Aikuinen norsu painaa keskimäärin 3000 kiloa. Se on 10 kertaa enemmän kuin kolme 85-kiloista ihmistä, minkä norsu tavallista kantaa selässään norsuratsastuksilla.
Ihmisen painoon suhteutettuna se on sama kuin ihmisellä olisi selässään alle 10 kilon reppu.
Silloin kun Thaimaassa norsuja vielä käytettiin metsätöissä, ihmisten kantamista pidettiin niille helppona eläkevirkana. Norsut olivatkin tärkeitä liikennevälineitä Pohjois-Thaimaassa ennen teiden rakentamista.
Totta on, ettei norsun fysiologiaa ole luotu ihmisten ratsastettavaksi (onko hevosen?) ja sanotaan, että etenkin norsun selässä ratsastaminen raskaan satulan päällä rasittaa sen selkärankaa. Näin on kuitenkin pystytty tekemään vuosisatojen ellei tuhansien ajan. Paras paikka norsulla ratsastamiseen olisikin sen vahva niska, jossa norsunohjastajat istuvat. Paljas niska onkin kaikkein palkitsevin paikka istua, siinä kun tuntee norsun lihasten liikkeen.
Ongelma on se, että norsun niskassa ratsastaminen voi olla kokemattomille vaarallista: suojana ei ole satulaa, vaan huviratsastajia on pudonnut maahan ja halvaantunut.
Toki norsuratsastuskin voi olla erittäin epäeettistä, jos norsuleiri tekee siitä sellaista käyttämällä norsuille epämukavia satuloita ja pakottamalla eläimet tekemään liian pitkiä työpäiviä tai käyttämällä huonosti koulutettuja norsunohjastajia eli mahouteja, jotka kommunikoinnin sijaan pakottavat eläimet kulkemaan.
Mutta jos ratsastaminen järjestetään hyvin, ei siitä ole norsulle haittaa. Olettaen, että norsu on koulutettu modernein palkitsevin menetelmin eikä kiduttamalla. Ja ratsastus tapahtuu metsässä, jossa norsu pääsee popsimaan matkan varrella luonnon herkkupaloja – mitä ne lakkaamatta tekevätkin.
Samalla matkailija tulee osallistuneeksi ikivanhaan perinteeseen, kokeneeksi jotain ikimuistoista ja antaneeksi samalla rahaa norsujen suojeluun.
Sillä norsuleireillä on sijansa norsujen suojelussa.
Mitä hyvää on norsuleireissä?
Aikoinaan norsut ovat toimineet Aasiassa sotaratsuina, liikennevälineinä ja metsätyökaluina. Kunnes tulivat modernit aseet, nelivetoautot ja metsätyökalut. Ja lopulta metsienhakkuutkin kiellettiin Thaimaassa kokonaan vuonna 1989, kun Thaimaan metsät olivat kutistuneet murto-osaan entisestä ja hakkuut olivat aiheuttaneet tuhoisia tulvia ja maanvyörymiä.
Kesytetyt norsut olisivat jääneet työttömiksi, eikä niille olisi ollut jäljelle jääneissä metsissä tarpeeksi tilaa vapautettavaksi. Tilalle tuli turismi, joka on nykyisin käytännössä ainoa mahdollinen työ kesytetyille norsuille.
Norsuleirit ovat myös ainoita paikkoja pitää elossa ikivanhaa kulttuuria, jossa ihmiset ja norsut elävät yhteiselossa. Eikä sen yhteiselon tarvitse perustua väkivaltaisuuteen.
Norsuleirien tärkein hyöty on kuitenkin luonnonsuojelussa. Sillä juuri se seikka, mikä on aiheuttanut norsuille paljon kärsimystä niiden kidutusta muistuttavan koulutuksen muodossa, on myös kesytettyjen norsujen tärkein ominaisuus.
Se, että kesyt norsut vastaavat biologisesti täysin villejä lajitovereitaan, tekee norsuleireistä tärkeitä norsujensuojelun kannalta. Kesytetty norsu voidaan päästää takaisin luontoon, ja arviolta kaksi kolmasosaa vapautetuista norsuista säilyy hengissä ja sopeutuu villiin ympäristöönsä.
Lue lisää: Vieläkö Thaimaassa on villinorsuja?
Lisäksi kesyillä norsuilla voidaan rikastuttaa eristyksissä elävien villinorsujen geenikantaa, jos ja kun se jonain päivänä koetaan tarpeelliseksi. Aasian norsujen villit populaatiot ovat alati uhattuina, kun niiden elintila pirstaloituu yhä pienemmille alueille. Samalla villinorsupopulaatioiden sisäsiittoisuus kasvaa, ja kesyjen norsujen geenit muuttuvat yhä tärkeämmiksi aasiannorsun suojelussa.
Oikea ratkaisu ei siis ole boikotoida norsuleirejä, vaan valita sellainen norsuleiri, jossa vierailemalla tukee eettisen norsuturismin kehitystä.
Lue lisää Thaimaan norsuista
– Thaimaan parhaat norsuleirit
– Norsu on rakastavat tappokone
– Vieläkö Thaimaassa on villinorsuja?
– Perinteet katoavat mahoutien mukana
– Saako norsulla ratsastaa?
Lähteet: Tämän kirjoitussarjan pääasiallisena lähteenä on YK:n alaisen FAO-järjestön (Food and Agriculture Organization of the United Nations) tekemä selvitys Aasian kesytetyistä norsuista. Tutkimus on jo sangen vanha, mutta edelleen ajankohtainen ja erinomaisen mielenkiintoista luettavaa, suosittelemme!
