Kolmas päivä Phuketissa lähti käyntiin vihdoin golfin merkeissä. Kyyti oli odottamassa ritareitaan kello 7.20 ja kerkesimme juuri syödä aamupalan ennen kentälle lähtöä.
Suuntana oli Loch Palm. Phuket Golf Leisuren kautta hankittu pelipäivä maksoi yhdeltä hengeltä kyyteineen 5100 bahtia. Hinta putoaa jo kahden hengen peleillä melko roimasti, koska kyydin hinta puolittuu.
Jenni oli kuitenkin tänään pelkästään kuvaajan roolissa kohdattuaan pieniä budjettivaikeuksia. Pääsin pelaamaan kenttää kymppitiiltä, koska ykkösellä oli melkoiset jonot ja näin pääsin etenemään mahdollisimman hyvin.
Ovatko Phuketin golfkentät hintansa arvoisia?
Ennen kuin aloitan oman arvioni kentästä, haluan sanoa pari asiaa.
1. Arvostelen kenttiä vahvasti hinta–laatusuhteen mukaan ja tällä hetkellä tartuntapintaa on Loch Palmin lisäksi Hua Hinin, Pattayan ja Bangkokin kentistä.
2. Keskivertogolfari näkee jotkin asiat varmasti eri tavalla kuin kilpapelaaja, joten koetan ottaa tämän huomioon arviota tehdessäni.
Aloitetaan ensin kentän lay outista. Kentällä on monia dog-legejä, paljon korkeuseroja ja hyvin erilaisia ja mielenkiintoisia väyliä. Voisin myös kuvitella, että normaalille golfarille kenttä saattaa jopa olla vaikeahko. Vesi on läsnä lähes jokaisella väylällä ja outtitolppiakin löytyy riittävästi niitä kammoavalle.
En pidä kenttää kilpatason kenttänä, koska moni reikä on vähän liian erikoinen minun makuuni. Joku voisikin sanoa tätä kikkailukentäksi.
Kokemuksena siis voisi ollakin monelle hauska, ja visuaalisesti kenttä on vesiesteineen komea. Todella vinot griinit ja vähän huolimattomasti laitetut lipunpaikat saavat välillä hikikarpalot kasvoille. Haastetta!
Kentän kunto ei todellakaan ollut 5100 bahtin arvoinen. Väylät olivat viiltoja täynnä, hiekkaiset ja huonossa nurmessa. Griinit olivat ihan hyvässä ruohossa, mutta superpehmeät.
En ymmärrä, miksi green feet pysyvät silti näin korkealla tasolla, vaikka kenttä ei ole a-luokan kunnossa. Kun hinta kolahtaa tuonne reiluun sataan euroon, kentän pitäisi mielestäni olla todella hyvä. Perustason töniminen ei enää riitä, koska tämä alkaa olla iso säkillinen rahaa yhdestä kierroksesta ainakin minun standardeillani.
Ymmärrän, että Phuketin hintataso on vähän kaikessa Thaimaan huippua, mutta itse en olisi tyytyväinen tähän hintaan ja laatuun pitkän päälle.
Koetan ajatella tätä paikkaa lomamatkaajan silmin. Jos olet tulossa Phuketiin 2–3 viikoksi ja haluat pelata ehkä 5–10 kierrosta, tällaiset kentät ovat silloin ehkä hyviä kokemuksia. Koen myöskin, että paikkana tämä saari sopii tosipelaajia paremman lomagolfarille, joka haluaa kokea paljon muutakin kuin pelkän golfin.
Hintataso on kuitenkin sen verran kallis koko saarella, että jokapäiväinen pelaaminen voi olla melko hapokasta. Toivon, että sunnuntainen Lagunan kierros muuttaa mieltäni ja on oikeasti sen n. 5000 bahtin green feen arvoinen.
Olen näissä hinnoissa kriittinen, se myönnettäköön. Ei armoa!
Loch Palmille pisteitä hatusta heitettynä 33/100, kuulostaa päässä oikealta määrältä.
Karon Sea Sandin Curry-Night
Kentältä päästyämme oli pienen lepohetken aika, kunnes illalla oli vuorossa hotellimme omistajan Jaspalin järjestämä cocktail-hetki ja sen jälkeen ravintolan curry-night.
Cocktailille Jaspal kutsuu vakiasiakkaita ja uusia asiakkaita kertomaan positiivisia ja negatiivisia kokemuksia hotellistaan voidakseen parantaa paikkaa entisestään.
Juttelimme tilaisuudessa muutamien suomalaisten kanssa, jotka olivat hotellissa ennenkin. He olivat todella tyytyväisiä tyyliin, jolla hotellissa hoidetaan asioita.
Jaspal on todella mukava ja sosiaalinen ihminen, joka ottaa muut huomioon. Siinä olisi ollut sähköjänikselläkin tekemistä pysyä perässä, kun omistaja vaihtoi pöydästä toiseen. Ei siis pelkkä pr-esiintyminen vaan aitoa kanssakäymistä.
Tämän sain varmistettua vanhoilta asiakkailta, ettei Puhista fuulata 🙂
Jäljellä siis curry-night. Viime illan illallisesta saimme jo kuvan siitä, mitä tuleman pitää. Ruoka oli loistavaa ja 500 bahtin hinta buffetista ei ollut todellakaan paha.
Nyt on paha olla ja turvottaa, perinteinen seisovan pöydän syndrooma siis. Jälkijuomat vielä Jaspalin kanssa kuulumisia vaihtaessa ja on pienen maalaispojan aika mennä nukkumaan. Onhan huomenna tärkeä päivä sukelluskokeilun merkeissä. Aamusta heti 7.45 pitää olla innokkaana odottamassa kyytiä satamaan!
Vai otettaisiinko sittenkin vieläkö yhdet?
Puhis
Lue lisää aiheesta
– Golfblogi
– Golf Thaimaassa
– Phuket Kohdeopas
– Katso tarjous Karon Sea Sandiin