Koh Thalu: kalastajasta korallien suojelijaksi

1
1290

Pieni, kaunis ja rakkaudella hoidettu. Sellainen saari on Koh Thalu, joka sijaitsee Bang Saphanissa, 250 kilometriä etelään Hua Hinista. Ko Talu on lähin paikka Hua Hinista, jossa voi snorklata ja sukeltaa. Saarta ympäröivät kauniit koralliriutat. Korallien hyvästä kunnosta sopii kiittää saaren omistajaa, herra Prida Charoenpakia. Hän on ottanut merenalaisen maailman sydämenasiakseen.

Nykyisin herra Charoenpak suojelee kaloja – mutta ennen hän pyysi niitä ammatikseen. Charoenpakilla oli 13 veneen kalastuslaivasto 1970-luvulla, kunnes hän alkoi huolestua kalakantojen vähenemisestä.

Charoenpak myi kalastuslaivansa ja osti rahoilla Koh Thalun saaren sen entisiltä omistajilta. Charoenpak halusi suojella saaren hienot koralliriutat, joita kalastus oli vahingoittanut.

Koh Talu Thaimaa
Laiva lähestyy Koh Talua, yhtä Thaimaan vähiten tunnetuista saarista.

Aluksi hän joutui kamppailemaan kalastajia vastaan riuttoja suojellessaan, nykyisin huolta aiheuttavat matkailijat.

”Ulkomaiset turistit eivät ole iso ongelma, sillä he ymmärtävät luonnonsuojelun päälle, mutta thaimaalaiset turistit soittavat kovaa musiikkia, astuvat koralleille ja haluavat viedä siitä paloja tuliaisiksi”, Charoenpak kertoi Nation-lehden haastattelussa kesäkuussa 2012.

”Meidän pitää opettaa ihmisiä yksi kerrallaan. Se voi viedä sata vuotta, mutta lopulta me saamme tämän alueen pelastettua.”

Charoenpak päästää saaren vesille vierailijoita, mutta antaa päiväretkeläisten snorklata ja sukeltaa vain kahdessa kohtaa – muualla hän haluaa pitää korallit koskemattomina.

Saari on kaunis myös pinnan päältä: viidakkoista Ko Talua koristaa kaksi valkohiekkaista hiekkarantaa. Niistä pääsee nauttimaan, jos jää yöksi Charoenpakin pitämään Koh Talu Island Resortiin. 5000 bahtin (n. 150 euroa) pakettiin kuuluvat kuljetukset Hua Hinista, yö saarella ja snorklaaminen tai sukeltaminen. Pelkkiä snorklausretkiä Koh Talun vesille järjestetään sekä Bang Saphanista että Ban Krutista aina silloin, kun retkille löytyy tarpeeksi osallistujia. Retkistä kannattaa kysyä omasta majatalosta. Puolen päivän retket maksavat 10–30 euroa.

Koh Thalun tavoin vain kolme muuta saarta koko Thaimaassa on yksityisomistuksessa. Thaimaan kuninkaat antoivat aikoinaan oikeudet saarten omistuksiin kiitoksena poikkeuksellisista palveluksista.

Koh Talu Thaimaa
Korallien ympäröimällä Ko Talulla on vain yksi majatalo.

Oletko niitä harvoja ja valittuja, joka on käynyt Ko Talulla? Kerro kokemuksistasi.

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here