Paluu Koh Taolle

0
1312
Ko Taon maisemissa.

Tästä käynnistyy MinneThaimaassa.com-sivuston uusin blogi, joka kertoo Koh Tao nimisen saaren ihmeellisestä elämästä. Ja uskokaa pois, tästä pienestä 21 neliökilometrin saaresta Siaminlahdella riittää helposti yhden blogin verran kerrottavaa!

Tekstien takana olen minä, Suomen Turusta kotoisin oleva Johanna, joka olen hurahtanut niin pahasti Koh Taon saareen, että päätin muuttaa tänne puoleksi vuodeksi. Koukkuun jäämiseen ei tarvittu kuin parin viikon loma maaliskuussa 2014, jonka jälkeen jo heräsi ajatus muutosta saarelle.

Tämän ensimmäisen postauksen aion käyttää oman tarinani kertomiseen lyhyesti. Kaiken maailman vesiurheilu on kiehtonut meikäläistä ihan pienestä saakka ja niin purjelautailu, leijasurffaus, wakeboarding kuin snorklauskin ovat vieneet mennessään vuosien varrella. Vasta tämän vuoden alkupuolella keksin valita lomakohteeni sen mukaan, että pääsisin tutustumaan sukeltamisen ihmeelliseen maailmaan. Ja kuinkas sitten kävikään…

Ko Taon maisemissa.

Kohdetta miettiessäni aika pian törmäsin Koh Taoon, jota kehuttiin mitä parhaimpana vaihtoehtona aloittaa sukeltaminen hyvien sukelluskohteiden ja huokeitten hintojen takia. Seuraavaksi olikin vuoro valita sopiva koulu noin 60 vaihtoehdon joukosta. Valinta olikin helppo. Omalla äidinkielellä annettu opetus ratkaisi homman nopeasti ja päätin lähestyä suomalaista Koh Tao Diversia sähköpostitse varauksen merkeissä.

Ja Open Water -kurssihan onnistui sitten yli odotusten. Rauhallinen tahti kolmen henkilön ryhmässä takasi, että pienestä jännityksestä huolimatta kokemus oli upea! Reissun jälkeen jatkoin sukeltamista Suomessa kuivapukukurssilla, tein matkan niin Italiaan kuin Kroatiaankin sukeltamisen merkeissä, sekä laitoin työhakemuksen vetämään Koh Tao Diversille. Ei siis mikään huono ensikokemus seurauksista päätellen.

Lopputulos on nyt tämä, että täällä sitä työskennellään Koh Tao Diversin toimistolla, jonka lisäksi työnkuvaan kuuluu SUP-lautojen vuokraaminen ja snorklausretkien vetäminen.
Saavuin pelipaikalle 4. marraskuuta eli kuukauden päivät olen ehtinyt asettua aloilleni. Jo siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon: olen esimerkiksi ostanut oman mopon, vuokrannut asunnon, aloittanut crossfitin ja osallistunut vapaasukelluskurssille. Mutta kaikesta tästä lisää myöhemmin!

Terveisiä pinnan alta!

Terveisin,
Johanna

Lue lisää aiheesta
Koh Tao -kohdeopas
Sukelluskurssit Thaimaassa
Sukella Thaimaassa – parhaat sukelluskohteet

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here