Karon Sea Sands Resort & Spa – Phuketin suomalaisystävällisin hotelli

0
1355

Thaimaasta löytyy lukuisia suomalaisten suosimia hotelleja, mutta myös hotelleja, jotka suosivat suomalaisia. Suomalaisten omistamien hotellien ja majatalojen ohella Phuketissa on ainakin yksi ei suomalaisessa omistuksessa oleva resortti, jossa on aivan erityisesti otettu suomiasiakkaat huomioon.

Kss-allasaluetta
Karon Sea Sandsin allasosasto on tunnelmallinen.

Tämä paikka on Karon Beachillä sijaitseva Karon Sea Sands Resort & Spa. Resortin omistaja Jaspal Singhillä on ollut lämpimät suhteet Suomeen jo vuosien ajan. Samalla Karon Sea Sandsistä on muodostunut yksi suomalaisten matkalaisten ja matkanjärjestäjien kuten Aurinkomatkojen ja Finnmatkojen vakiohotelleista Phuketissa. Monet asiakkaat tuntuvat palaavan tänne vuosi toisensa jälkeen.

kss-karon beach
Tältä näyttää Karon Beach hotellin edustalla.

Mikä tekee Karon Sea Sandsistä sitten suositun ja erityisen paikan suomalaisille? No juuri se, että paikan omistajalla on niin hyvät suhteet suomalaisiin, minkä vuoksi hän on halunnut huomioida suomalaisia jopa hieman muita kansallisuuksia erityisemmin. Onhan hotellin asiakkaista parhaimmillaan jopa 40 prosenttia suomalaisia.

Cocktaileja ja syntymäpäiväkakkuja

Karon Sea Sands on keskikokoinen hotelli vajaalla sadalla huoneellaan. Suuriin hotellikomplekseihin nähden tunnelma on mukavan yhteisöllinen. Asiakkaat saavat henkilökohtaista palvelua ja tutustuvat helposti myös toisiinsa allasalueella ja ravintolatiloissa.

Myös asiakkaiden syntymäpäivät huomioidaan onnitteluin ja tarjoamalla pienet syntymäpäiväkakut.

Omistaja Jaspal tapaa kutsua pakettimatkalaisia tai muutoin pidempään majoittuvia viikoittaiseen cocktail-tilaisuuteen. Drinkkien siemailun lomassa hän haluaa kuulla vieraiden ajatuksia lomakokemuksistaan ja viihtymisestään resortilla.

Toinen hetki päästä juttelemaan omistajaperheen kanssa on intialaisherkuilla katetulla Curry Buffet -illallisella, joka järjestetään joka perjantai klo 19–22.

Suomalaisasiakkaita varten oma työntekijä ja erityisohjelmaa

kss-Tiskin takana
Jutun kirjoittaja työpöytänsä ääressä.

Suomalaisten huomioiminen näkyy tällä sesonkikaudella (2015–2016) siinä, että resortille on palkattu suomalainen työntekijä huolehtimaan asiakkaiden viihtyvyydestä sekä auttamaan ja neuvomaan lomalaisia selkeällä suomen kielellä.

Työntekijää voi pyytää mukaansa myös Jaspalin räätäliliikkeisiin varmistamaan, että kaikki vaatteiden teettämisessä sujuu toiveiden mukaisesti.

Suomalaisten viihtyvyyden takaamiseksi hotellilla on järjestetään omaa suomiohjelmaa, kuten karaoke -iltoja pari kertaa viikossa: tiistaisin ja torstaisin klo 19 eteenpäin. Tiistaisin ennen karaokea myös tietovisaillaan hotellin aulabaarissa.

kss-Karaokebaari
Kyllä! Täällä pääse laulamaan suomalaista karaokea.

Muina iltoina aulabaarissa on mahdollista seurata televisiosta pohjoismaisia urheilulajeja kuten hiihtoa ja mahdollisuuksien mukaan näytetään myös jääkiekkoa.

Illanviettoihin ovat tervetulleita myös muissa hotelleissa majoittuvat suomalaiset.

Karon Sea Sandsilla suomalaisia palvelee tällä hetkellä parhaansa mukaan allekirjoittanut eli Rosita, ja tammikuusta eteenpäin Riikka.

Olet saattanutkin lukea joitakin blogejani tai kohdeoppaita täällä minnethaimaassa.com -sivustolla. Juuri MinneThaimaassa-yhteyksien johdosta Karon Sea Sandsille päädyinkin.

Thaimaassa olen kierrellyt ja oleskellut paljonkin, mutta Phuket on itselleni vielä hieman vieraampaa maaperää. Vähän kerrallaan otan kuitenkin saarta haltuun ja ne asiat, joita en vielä tiedä, pyrin kyllä selvittämään.

Kss-fillarin luona

Etuja MinneThaimaassa.comin lukijoille

Jaspalin tiimi haluaa tarjota minnethaimaassa.comia ja sivuston englanninkielistä versiota nemoguides.comia lukeville Phuketin matkaajille nyt mukavan edun.

Voit noutaa Phuketin lomasi aikana etukuponkikuoren joko Karon Sea Sandsin resortin vastaanotosta Karonin rantakadulta tai Patongilla sijaitsevasta Jaspal Tailors -räätälin liikkeestä.

kss-Nemobonus
Suomalaisille matkailijoille tarjolla olevia etuseteleitä.

Etukuponkikuoresta löydät alennuskuponkeja Jaspalin omistamiin ravintoloihin (intialainen, länsimainen ja thairavintola) Karonilla ja Patongilla, Blue Water Travel & Tours -retkiin sekä räätälinliikkeisiin ympäri saarta.

Kirjekuorta noutaessasi sanot vain henkilökunnalle koodisanan “Nemo Guides” tai annat lapun jossa lukee “Nemo Guides” ja saat etukuponkikuoresi.

Täältä voit lukea tarkemman esittelyn Karon Sea Sands Resort & Spasta

Katso tarjoukset Karon Sea Sands Resort & Spa -hotelliin!

Hotellin nettisivut: www.karonseasand.com