Bangkokin paras katukeittiö

1
1229

Bangkokin parhaassa katukeittiössä liekit roihuavat korkealle ilmaan, kun kun mamma kääntelee nuudeleita lastallaan. Liikkeet ovat rivakoita, ja nuudelit koskettavat vain pikaisesti tulikuumaa pannua. Muhkean luomen koristamalla rouvalla on pipo päässä, vaikka luulisi, ettei hänen päätään palella.

Ehkä rouva onkin suojannut pipolla hiuksensa – tai ehtinyt jo polttaa ne päästään.

Pannua nimikkoravintolassaan käyttelevä rouva on lempinimeltään Jay Fai eli Sisko Luomi. Nimi on hänen itsensä antama. Luomensa lisäksi rouva tunnetaan Bangkokin parhaana – ja kalleimpana nuudelinpaistajana. Paikallinen lehdistö on nimennyt hänet ”Wokkipannun Mozartiksi”.

bangkok-paras-katukeittio
Sisko Luomen keittiössä liekit leimuvat.

Mestarin tunnetuin annos on paistetut juoponnuudelit merenelävillä (kuaitiau phat kii mao talay). Hintaa annokselle kertyy tajunnanräjäyttävät 300 bahtia eli reilut seitsemän euroa. Se on paljon se – yli kuusi kertaa enemmän kuin tavallisen katukeittiön nuudeliannokset. Hintaa voisi verrata siihen, että suomalainen kebabgrilli velottaisi döneristään 50 euroa.

Mikään paikan ulkonäössä ei viittaa siihen, että kyseessä on kalliimman luokan paikka. Kadulla sijaitsevan keittiön takana aukeaa nuhjuinen ravintolasali, jota koristavat myrkynvihreä kaakelit. Puujakkaroilla istuu aivan tavalliselta näyttäviä thaimaalaisia toimistotyöntekijöitä.

Tämä taitaa olla niitä paikkoja, joissa hinnalla ei ole väliä.

Jo liekeistä tuprahteleva chilin ja basilikan tuoksu lupaa hyvää. Suositun nuudeliannoksen kerrotaan saaneen nimensä siitä, että se on niin tulinen, että juoponkin pää selviää.

Tarjoilija kiikuttaa nuudelit pöytään. Katkaravut ovat meheviä jättiläisiä, mustekalan palaset kiinteitä ja pehmeitä, rakenteeltaan siis täydellisiä. Kasvikset ovat rapeita mutta tarkoituksella aavistuksen kärähtäneitä, jotta ne ovat imeneet makua vuosikymmeniä vanhasta pannusta.

Maut ovat täydellisessä tasapainossa. Annos ei ole liian tulinen tai maistu liikaa yrteiltä, vaan se jättää tilaa merenelävien omille vivahteille. Lopputuloksessa näkyy täydellinen omistautuminen wokkipannun taiteelle. Tällaista jälkeä syntyy vain sekunnintarkalla ajoituksella.

Annos on jokaisen bahtinsa arvoinen. Korkea hintakin näyttää johtuvan tavallista paremmista raaka-aineista ja siitä, ettei Sisko Luomi tee kompromisseja. Paistinöljynkin hän heittää pois jokaisen käyttökerran jälkeen. Katteet ovat tuskin paljoa suuremmat kuin muissakaan katukeittiöissä.

Laadun tae on rouva itse. Hän on aina wokin varressa – muuten asiakkaat kävelisivät pois. Jay Faihin tai muihinkaan katukeittiöihin ei tulla ravintolan nimen vetäminä, vaan mestarikokin perässä. Huijata ei voi. Katukeittiöt ovat avokeittiöitä, joissa asiakas näkee aina, kuka on hellan ääressä. Oppipoika tai kakkoskokki ei kelpaa.

Mamma jatkaa paistamista savun ympäröimänä. Helvetintulen keskellä hän taikoo vuosikymmenien kokemuksella taivaallista ruokaa.

Jay Fai -ravintolan löytää osoitteesta 327 Maha Chai Road läheltä Golden Mount -temppeliä, Bangkokin vanhankaupungin reunalta.

Lisää aiheesta
Bangkokin herkulliset kadut
Katujen klassikot
Thairuuan salaisuus

Kerro oma suosikkisi Bangkokin katukeittiöiden joukossa.

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here