Phnom Penh, Pimeyden sydän, rappioromantiikkaa ja kotikulmat. Vanhan klassikkoteoksen – Off the Rails in Phnom Penh: Into the Dark Heart of Guns, Girls, and Ganja – nimi pitää yhä kutinsa. Kambodzha on edelleen Kaakkois-Aasian villiä itää, jossa lait tapaavat olla vain viitteellisiä.
Sysäistään tämä blogi siis kunnolla käyntiin pimeillä tunnelmilla nyt, kun kesä Suomessa on saateltu nippuun, lennot on taas Camboon varattu ja parin viikon päästä ollaan taas mestoilla. Eli mieli on jo Phnom Penhissä, kunhan vielä kroppakin seuraa perässä Pimeyden sydämeen.
Niin kuin aikaisemmin kerroin, ihastuin mestaan kybällä 2009, mistä ei paluuta ole ollut. Rakastan kaupungin rähjäistä, Ranskan siirtomaavallan peruja olevaa kolonialistista arkkitehtuuria ja kylän jonkinlaista epämääräistä ilmapiiriä, vähän niin kuin tapaan sanoa, että ”dark energies flowing”.
Ja heti alkuun disclaimer: tämän jutun tarkoitus ei ole kannustaa ketään laittomuuksiin – narkkarituristeja, suomalaisiakin, on Camboissa päässyt jo riittävästi hengestään, yksin yhtenä takavuonna kolme kuoli yliannostukseen – vaan vain kertoa asiat niin kuin ne sattuvat tässä kummallisessa maassa olemaan.
Onko Phnom Penh vaarallinen?
Tummanpuhuvasta tunnelmastaan huolimatta mitään oikeita kuumotuksia Phnom Penhissä ei hirveämmin ole, vaikka totta on, että joka toinen tuktuk ja motokuski yrittää kauppailla douppia ja ehdotella muuta hämärähommaa. Ja salettiin jollain mestoilla voi itsensä saada isoonkin liemeen, mutta mulla ei ole koskaan kummempia ongelmia ollut, mikä voi toki osaltaan johtua vähän omasta ”enkelimäisestä” ulkonäöstänikin ja siitä, että mut tunnetaan jo vähän joka paikassa, eikä mun pyörästäkään voi erehtyä.
Kyllähän khmeri yrittää länkkäriä vedättää, mutta eiköhän se ole aika yleismaailmallinen ilmiö paikoissa, joissa persaukisinkin backpackeri on miljonääri suurimpaan osaan lokaaleista verrattuna.
Muuten khmerit on tosi lungia porukkaa ja niitten kanssa tulee kyllä juttuun; (mustaa) huumorintajua löytyy.
Mutmut, jos on ekakertalainen turisti, ehkä vähän tarkkana kannattaa olla – toisaalta viimeksi kaveri käännettiin Bangkokissa, mutta Phnom Penhissä ei mitään ongelmia ole ollut.
Mihinkään syrjäkujille ja slummilähiöihin en kuitenkaan suosittele kenenkään nokkaansa yöaikaan tunkevan. Muistan paikallisen ystäväni Dinin puhuneen, kun oltiin yhden duunikaverin synttäreillä tämän vanhempien luona juurikin jossain lähiössä, että vaikka hän tuntee alueen ns. pomon niin, jos meitä lähtisi viisi kävelyllä, ehkä kolme palaisi takaisin.
Eli ajettiin prätkillä ja scotuilla letkassa kujien läpi mestoille ja takaisin, eikä ihan hiljaa ajettukaan. Siisti kokemus anyway.
Pilveä ja pyssyjä
Muuten Phnom Penh on aivan ihana mesta tällaiselle sekopäälle: baaria baarin perään, hyviä safkapaikkoja, halpaa kaljaa ja viinaa ja paja palaa joka paikassa. Cambossa ei tuo polttelu ole mikään tabu – vielä 2000-luvun vaihteessa pystyi torilta kuulemma ostamaan parilla dollarilla kilon kukkaa. Nyttemmin on asia nimellisesti kriminalisoitu, joskaan ketään ei kiinnosta.
Landella pajaa käytetään edelleenkin myös ruuanlaittoon. Itsekin olen ollut kaverin siskon häissä lähellä Vietnamin rajaa, missä härän sekaan pataan tungettiin aika puskia.
Kyttienkin kanssa saattaa päätyä pajauttelemaan, mutta sitä ei voi kyllä suositella paitsi niille, jotka tietävät, mitä ovat tekemässä, heh.
Myös kovempia douppeja löytyy joka puolelta: maan metaongelma on hyvin paha, ja se näkyy valitettavasti kaikkialla.
Myös aseita on joka paikassa ja jokaisella, myös meillä duunissa tatuointishopilla.
Kaikkihan noi perusampumaratahommat tietänee, että kaikkea löytyy, myös maaliksi. Lehmää saa edelleen tähtäimeen. Pari vuotta sitten, kun olin itse singolla ammuskelemassa, niin tarjosivat lehmää 150 dollarilla. Itse asiassa lehmiä on tarjottu joka kerta ammuskelutouhuissa, ja huhut kertovat että sitä itseäänkin saisi maaliksi rahalla, ja en yhtään epäile, onhan Camboissa massila kaikki mahdollista.
Nykyään pääsee ampumaan tankillakin, jos on perstasku kunnossa. Tarkempaa hintaa en tiedä, mutta itse saan 50 prossan alennuksen yhdeltä radalta, kun mestan jonkulainen pikkupomo on tuttujen frendi. Sekin on aina vitun sekaisin ja pyörii vähintään kaksi mutkaa messissä.
Mutta ei noista tykeistä tarvi kenenkään pahemmin kuumottua; se on maan tapa, ja siihen on vain totuttava. Ei niistä länkkäreille uhkaa koidu juuri ikinä, vaan keskinäisissä kahinoissa niitä käyttävät, jos käyttävät. Enempi kyllä tuntuu, että se mutka nyt vaan pitää olla statusjuttuna. Ja varsinkaan mua ne ei haittaa, olenhan itsekin myös asefani… haha…
Holiday in Cambodia
Kerrotaanpa lopuksi vielä Phnom Penhin sekopäisimmästä paikasta. Holiday Club on todellinen kuun pimeä puoli, ehkä hoocein paikka ikinä. Ei kannata todellakaan edes yrittää sisälle, jos ei tiedä mitä on tekemässä. Länkkärit ei vissiin ilman lokaaleja suhteita tahdo nyttemmin enää edes sisään päästä, mutta vuonna 2009 vielä vahingossa pääsin, tosin en nopealla visiitillä edes tajunnut paikan todellista luonnetta.
Sittemmin on tullut pari kertaa käytyä, duunipoppoon kanssa, ensin Dini ei kyllä halunnut mua sinne viedä, koska sitä pelotti, että voin joutua ongelmiin mestassa. Ulkonäköni takia? Näytänkö liian vaaralliselta?
Heh… ennen visiittejä viimeisen parin viikon aikana mestassa oli ammuttu parikin tyyppiä, ja vakavat hakkaamiset ulkopuolella ovat arkipäivää. Siellä käy eliittiä, joita ei paikan asenarikka (!) koske, ja joiden tekemisistä ei lehdissä kirjoiteta eikä kestään vastuuseen pistetä. Raha puhuu niin kuin Cambossa kaikessa.
Mutta todellakin, paikassa on tarkemmat turvatarkastukset kuin flygarikentillä metallinpaljastusportteineen, ja kahta asiaa ei sisälle saisi viedä: asetta ja kameraa. Se on ainoa paikka Phnom Penhissä, jossa jengi vetää täysin avoimesti kovia huumeita ja on aivan sekaisin.
Tämä hullu ei taas malta, että pääsee sinne kuun pimeälle puolelle jälleen, mutta meidän tapa onkin ostaa looshi koko ehtooksi, ja onhan meillä sitä semiturvaporukkaa siinä ymparillä, ei meinaan looshille kukaan tule sekoilemaan.
Mutta palaillaan Phnom Penhiin jatkossa paljon enempi ja syvemmin, niin kuin vähän kaikkeen muuhunkin. Seuraavissa kirjoituksissa on aiheina mm. moottoripyöriä, tatuointeja ja Phnom Penhin legedendaarinen Suomi-paikka.
Lue lisää aiheesta
– Cambon pimeällä puolen, kirjoittajan esittely
– Cambon pimeällä puolen blogi
– Angkorin huikeat temppelit
MinneThaimaassa julkaisee viikoittain uusia artikkeleita Thaimaasta ja lähimaista. Nicon Cambon pimeällä puolella -kirjoitussarjan seuraavista osista ja muista artikkeleistamme saat parhaiten tiedon ”Tykkäämällä” meitä Facebook-sivuillamme.
