Chul muy! Luvassa on tajunnanvirtaa Kambodzhasta epämääräisessä aikajärjestyksessä ja muutenkin sekavasti. Nauti tai vittuunnu!
Olen Nico Vanhakartano, kirjoitushetkellä 40v tatuoija, bikeri ja osa-aika expatti Cambossa. Osa-aikaisuus rupee enempi ja enempi muuttumaan täysaikaiseksi, koska näyttää siltä, että mun näpit rupee oleen siellä mukana niin monessa asiassa tulevaisuudessa…
Kaikki sai alkunsa vuonna 2009 ekalla ns. pidemmällä Kaakkois-Aasian reissullani. Tietysti mun piti päästä käymään myös Cambon puolella; sitä eniten odotin ja sinne oli veri vetänyt jo pitkään, osasyynä varmasti maan todella synkkä lähihistoria ja mun mieltymys kaikkeen ihmismielen pimeään puoleen liittyvään.
Silloinen tyttöystävä olisi halunnut jatkaa matkaa takas Thaikkulan puolelle aika pian, mutta eihän se saanut mua suostuu lähteen Phnom Penhistä mihkään moneen viikkoon. Heti Penhissä päässä jotenkin naksahti, että tää on paikka missä haluun elää, olla ja asua – mikään ei oo varmaan koskaan ollut niin selkeetä, vaikka koko ikäni oon tykänny olla menossa, oli alla 2 tai 4 pyörää tai mitä vaan, aina pitää lähteä jonnekin ja olla tien päällä, vain matkalla on väliä, ei määränpäällä.
Mutta jokin Cambossa ja erityisesti Phnom Penhissä iski todella lujaa, ja sen jälkeen olen viettänyt siellä aikaa ehkä yhteensä 2–3 vuotta viimeisestä viidestä vuodesta eri pituisina sessioina. Joskus ennen sinne päätymistä oon yhdistäny muita paikkoja matkanvarrelle: Borneota, Indonesiaa ja vähän lisää Thaimaata… vaikka Thaimaasta en oikeestaan niin kauheesti välitä, ainakaan verrattuna Camboon, mutta Bangkokista kyllä, ja se näyttäisi myös olevan tulevaisuudessa hieman isommassa osassa kuin ennen.
Tähän mennessä viettämäni aika voi kuulostaa aika lyhyeltä, ainakin verrattuna moniin kavereihin, jotka ovat olleet Cambossa huomattavan paljon enemmän aikaa, mutta johtuen varmaankin mun vahan sekopäisestä luonteesta ja taipumuksesta löytää itteni ei niin normiporukoista, oon päässyt aika syvälle Camboon monellakin tapaa…
Suurin vaikuttaja tietenki on pomoni ja hyvä ystäväni Din, joka khmerinä ja suht vaikutusvaltaisena ja joka paikassa tunnettuna kaverina on raahannut mua mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja tutustuttanut meininkiin ja ihmisiin. Väittäisin, että oon löytänyt Dinin ansiosta itteni paikoista ja porukoista, joihin ei länkkärillä yleensä ole mitään asiaa ja pääsyä. Mutta näistä enempi juttua tulevissa blogeissa. Jutut tulee sivuumaan myös legendaarista Jonesia, jonka iso osa tätä blogia lukevista varmasti tunteekin kirjasta Rock’n’roll Suicide Bar ja Koh Rongin saarella sijaitsevasta Broken Heart Guesthousesta.
Jonesia en oo tuntenu vielä kovin kauaa mutta sitäkin tiiviimmin, koska kaksi hieman erikoista nomadiluonnetta natsas välittömästi yhteen ja tutustumisen jälkeen ollaan oltu suht erottamattomat ja jos ei vietetä aikaa yhdessä, ollaan liki päivittäin skypella tms yhteydessä. Jonesin kanssa meillä on yhteisiä visioita ja suunnitelmia mutta ei niistä vielä sen enempää koska mikään ei koskaan ole yhtä varmaa kuin epävarma, ERITYISESTI Cambossa… Jutut voi myös sivuta bikereiden maailmaa mc-kerhoineen, olenhan pyörämiehiä itsekin, vaikka independentti ja neutraali sellainen, joten vaikka jotkut ns. isot mc-kerhotkin näyttelevät myöskin jonkinlaista osaa mun elämässä Cambossa, koska niissäkin mulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa ja ajeltua, en tule ottamaan millään tavalla kantaa suuresti vihaamaani ns. biker-politiikkaa kohtaan. Toisin sanoen, jos näen ystäviä ja kavereita, olen värisokea.
Myöskin mun näkökulmat asioihin ja tapahtumiin on varmasti aika erilaisia mitä ns. virallinen totuus ja mitä on totuttu kuulemaan, johtuen pitkälti juurikin näkökulmasta, josta mä asioita kattelen. Kysymyksiä voi esittää ja ehkä jopa vastailen joihinkin…
Chul muy, hyvät jussit!
Nico
LUE NICON BLOGIA CAMBON PIMEÄLLÄ PUOLEN
Nico Vanhakartano bloggaa sivuillamme Kambodzhasta ja vie paikkoihin, joihin harva länsimaalainen on päässyt nokkaansa tunkemaan. Pysy seikkailussa mukana Tykkäämällä Facebook-sivujamme.
