Angkor Wat ja Kambodzhan huikeat temppelit

0
1638

Thaimaan rajan tuntumasta Kambodzhasta löytyy Angkorin rauniokaupunki, yksi maailman suurimmista kulttuuri-ihmeistä. Noin 400 neliökilometrin alueella on yli tuhannen temppelin rauniot, jotka muistuttavat khmerien sivilisaatiosta.

Khmerien valtakunta kukoisti yli puolen vuosituhannen ajan 800-luvulta 1400-luvulle. Mahtinsa huipulla khmerit hallitsivat merkittävää osaa nykyisestä Indokiinan alueesta ja Thaimaasta.

Temppeleistä kuuluisin on Angkor Wat, jota sanotaan maailman suurimmaksi uskonnolliseksi rakennukseksi. Vaikka Angkor Watista ja muista temppeleistä on lukenut paljon etukäteen, ne onnistuivat sittenkin yllättämään sekä majesteettisella koollaan että sillä, kuinka käsittämättömän hyvin ne ovat säilyneet.

Angkor wat opas
Aurinko nousee Angkor Watin takaa–niin kuin se on tehnyt jo tuhat vuotta. Kuva: Antti Helin.

Eiväthän temppelit tietenkään asuttavassa kunnossa ole, mutta niiden struktuurit ja monet yksityiskohdat ovat hyvin nähtävissä. Mennyt aika herää helposti uudelleen henkiin mielikuvituksissa.

Kun ajattelee, että Angkor Wat on rakennettu 1100-luvun alussa, voi temppelin korkeimmalle tasanteelle noustessaan ja ympärilleen katsellessa vain miettiä, miltä maisemat ovat näyttäneet rakennuttaja Suryavarmanin aikana.

Satumaisen näköiset temppelit oli rakennettu kivestä, palatsit puusta ja tavallisen kansan mökit bambusta. Temppelit, talot, pellot, tiet ja kastelukanavat jatkuivat silmänkantamattomiin, kymmenien kilometrien päähän. Tutkijat ovat arvioineet, että tuhannen neliökilometrin alueelle levittäytynyt Angkor oli ylivoimaisesti laajin ihmisen rakentama kaupunki ennen teollistumisen aikaa.

Uskomattoman kokemuksen saa, jos malttaa jättää yöunet lyhyeksi ja lähtee liikkeelle jo viiden aikaan aamulla katsomaan auringonnousua temppeleillä joko tuktukilla tai vaikkapa vuokraamalla polkupyörän.

Temppelialuetta ympäröivän viidakon äänet ja auringonnousu saavat temppelien jylhät silhuetit näyttämään taianomaisilta.

Angkor Watissa et ole yksin katsomassa auringonnousua, mutta jos haluat hieman rauhallisemman paikan fiilistelyyn, kannattaa suunnata pääportilta hieman oikealle. Siellä on yleensä vain kourallinen auringonnousun ihailijoita.

Bayon Angkorin temppelit
Bayonin päät hymyilevät lempeästi. Kuva: Antti Helin.

Näin tutustut temppeleihin

Varaa temppelialueelle ainakin kaksi täyttä päivää. Yksi päivä kuluu pelkästään keskeisimpiin temppeleihin tutustuessa: Angkor Watiin ja viereiseen Angkor Thom -raunioalueeseen, jonka tärkeimmät monumentit ovat Bayon-, Baphuon- ja Phimeanakas-temppelit sekä Ta Prohmin viidakkotemppeli.

Valtava, viisitorninen Angkor Wat on henkeäsalpaava näky. Sen lootuskukkien muotoon rakennetut tornit kohoavat samalle korkeudelle kuin Notre Damin katedraali Pariisissa.

Bayon taas on lumoava aivan toisella tavalla. Katsoo temppeliä mistä suunnasta tahansa, aina ovat vastassa hymyilevät jättiläiskasvot. Ne näyttävät valtavilta Buddhan kivipäiltä, vaikka kuvaavatkin temppelin rakennuttanutta kuningasta. Toisaalta kuningas Jayavarman VII pitikin itseään muiden Angkorin kuninkaiden tapaan taivaallisena jumalhallitsijana, siis Buddhan inkarnaationa (Angkorin uskonnossa vuorottelivat hindulaisuus ja buddhalaisuus aina toisen ollessa vuoroin johtavana uskontona).

viidakkotemppeli Ta Phrom Angkor
Viidakkotemppeli Ta Phrom tarjoaa loistavia Kodak-hetkiä. Kuva: Antti Helin.

Ta Prohm on puolestaan jätetty viidakon valtaan, sellaiseen kuntoon, jollaisessa Angkorin temppelit löydettiin 1800-luvun lopussa.

Toisena päivänä kannattaa suunnata puolen päivän retkelle kauempana sijaitsevalle vaaleanpunaiselle, hiekkakivestä veistetylle naistentemppeli Banteay Sreille, joka tunnetaan upeista kaiverruksistaan. Lisäksi voi suunnata muille kaukaisemmille ja vähän vierailuille temppeleille tai palata ihailemaan päätemppeleitä vielä kerran.

Kun on ensimmäisenä päivänä ihmetellyt temppelien valtavaa kokoa, malttaa toisella vierailulla keskittyä myös hienoihin yksityiskohtiin kuten kaiverruksiin, jotka kuvaavat jumalten myyttisiä taisteluita, arkipäivän elämää Angkorin kulta-aikana ja isorintaisia, taivaallisia apsara-tanssijoita.

bantey-srei-angkor-naisten-temppeli
Vaaleanpunaista Bantey Sreita kutsutaan naisten temppeliksi poikkeuksellisen kauniiden koristelujensa vuoksi. Kuva: Saritta Duhamel.

Temppelialueella ei ole hotelleja, vaan majoittuminen tapahtuu läheisessä Siem Reapin pikkukaupungissa. Hotellien edustoilla parveilee tuktuk-kuskeja, jotka tarjoutuvat viemään temppeleille. Matkalla temppeleille pysähdytään ostamaan pääsylippu, joka on voimassa koko temppelialueelle. Myynnissä on sekä yhden päivän, kolmen päivän ja viikon voimassa olevia pääsylippuja. Pääsylippuihin tulee valokuva, jonka ottaminen onnistuu myös paikan päällä.

Temppeleillä kannattaa käyttää aikaa joko oppaan tai hyvän opaskirjan kanssa. Paikallinen opas on suositeltava, jos haluaa päästä syvemmälle temppeleiden saloihin sen sijaan, että tyytyisi katselemaan upeita seinäkaiverruksia, patsaita ja monumentteja. Oppaan voi palkata koko kierrokselle tai yksittäiseen kohteeseen.

Innokkaita oppaita on temppeleiden edustalla tarjoamassa palveluitaan. Tarkkana kannattaa olla, sillä kaikki eivät valitettavasti ole ammattioppaita vaan helpon rahan perässä tulleita henkilöitä, jotka lähinnä kulkevat mukana, mutta eivät osaa kertoa mitään mielenkiinoista temppeleistä, niiden historiasta saati seiniin kaiverretuista tarinoista.

apsara-tanssija-koristelu-angkor
Pin-up-tytöiltä näyttävät apsara-tanssijat koristavat temppelien käytäviä. Kuva: Antti Helin.

Siem Reap – portti temppeleille

Angkorin temppeleille matkustetaan lähettyvillä sijaitsevan Siem Reap -pikkukaupungin kautta. Nimi tarkoittaa Siamin tuhoa, muistutuksena siitä, kuinka khmerit kävivät sotaa nykyisiä thaimaalaisia eli siamilaisia vastaan.

Lento Bangkokista Siem Reapiin kestää tunnin kellossa, mutta henkisessä ajassa on kuin tupsahtaisi 40 vuotta – tai jopa enemmän taaksepäin. Pieni Siem Reapin kaupunki tosin kirii joka vuosi kova vauhtia tätä aikaeroa kiinni, niin paljon uutta kaupunkiin rakennetaan Angkoriin saapuvien turistivirtojen vedossa.

Siem Reapissa itsessään ei ole juuri nähtävää, mutta kun päivät on kiertänyt eri rauniotemppelialueita, on mukava istahtaa ravintolakadun varrelle syömään hyvin ja katselemaan ohikulkijoita.

Siem Reapiin on valmistunut viime vuosina ostoskeskuksia perinteisten pikkukauppojen harmiksi ja vanhoja taloja on purettu tieltä pois.

Onneksi kauniita, vanhoja kolonialismin ajan taloja on myös säilynyt paljon keskustassa. Kadut alkavat olla pikku hiljaa päällystettyjä, edelleen aivan kaupungin sydämestäkin voi edelleen löytää tomuisia savi- ja hiekkateitä.

herkuttelua-grand-cafe-siem-reap
Nautinnollinen aamiainen Siem Reapin Grand Cafessa. Kuva: Antti Helin.

Siem Reapissa on turisteja paljon enemmän kuin Kambodzhan pääkaupungissa Phnom Penhissä. Katujen varrella on mahdollisuus saada jopa kokovaratalohierontaa. Hyvin suosittuja ovat myös kala-spat, missä saa kalapedikyyrin. Altaissa on ns. tohtori- tai terapiakaloja, jotka näykkivät jaloista pois kuolleen solukon.

Siem Reap tarjoaa temppeleihin tutustumisen jälkeen vallan mukavaa iltapuuhaa. Vanhoissa kortteleissa on paljon mukavia ravintoloita ja baareja.

Keskustan Psar Chaalla eli vanhoilla markkinoilla ja värikkäillä yömarkkinoilla on myynnissä paljon paikallisia käsitöitä. Vielä kaikki kojut eivät ole pullollaan piraattitavaraa, kuten Thaimaan toreilla.

Valitettavasti kaupungissa on yhtä paljon kaikenlaisen tavaran myyjää kuin temppelialueilla. Heti, kun pistää jalkansa ulos hotellin tai kaupan ovesta, on kyljessä useampi innokas kaupustelija. Valitettavasti muutaman päivän jälkeen ilmiö alkaa rasittaa todella paljon.

Matka

Nopein tapa on lentää Bangkokista suoraan Siem Reapiin. Lentoja on sekä Bangkok Airilla (kallis) että Cambodia Angkor Airilla (edullisempi).

Halvinta on kulkea maata pitkin. Thaimaan Aranyaprathetista vie Siem Reapiin nykyisin varsin hyväkuntoinen tie.

Aranyaprathetiin pääsee Bangkokista junalla ja bussilla. Ota kaupungista taksi tai tuktuk rajalle, ylitä raja (viisumin saa rajalta) ja jatka matkaa joko minibussilla tai paikallisella taksilla. Jos lähdet Bangkokista varhain aamulla, ehdit Siem Reapiin vielä saman päivän aikana.

Jos haluaa samalla reissulla tutustua muihinkin Kambodzhan kohteisiin, kannattaa suunnata ensin Thaimaasta Siem Reapiin (joko lentäen tai maata pitkin), jatkaa Siem Reapista matkaa bussilla Kambodzhan pääkaupunkiin Phnom Penhiin ja matkata sieltä Sihanoukville rannoille.

Sihanoukvillestä pääsee maata pitkin takaisin Thaimaahan.

angkor-wat-ja-munkki
Oranssikaapuiset munkit ovat tuttu näky temppeleillä. Taustalla Angkor Wat, joka on säilynyt niin loistavassa kunnossa, koska siellä asusti ”löytämiseensä” asti munkkeja. Kuva: Antti Helin.

Hotellit

Siem Reapiin rakennetaan aina vaan uusia hotelleja. Majoitusta löytyy monenlaista sekä monen hintaista. Hyväksi koetut ovat Angkor Riviera ja Angkor Century. Lisää hotelleja voit etsiä hotellinvarauspavelujen Agodan ja Booking.comin sivuilta.

Angkor Riviera on paikallisen luokituksen mukaan neljän tähden hotelli. Hotelli sijaitsee aivan Angkor-joen varrella (tunnetaan myös nimellä Siem Reap -joki). Se on perussiisti ja sopii oivallisesti sijainniltaan niin Siem Reapiin kuin Angkorin temppelialueisiin tutustumiseen. Hotellissa on pienehköt, mutta varsin mukavat huoneet. Vehreässä puutarhassa on uima-allasalue, jossa on mukava rentoutua pölyisen päivän jälkeen temppelialueita koluttuaan. Hotellissa on maittava buffet-aamiainen.

Angkor Century on hieman tasokkaampi kuin Angkor Riviera. Huoneet ovat riittävän isot myös lisävuodetta ajatellen. Yleiset tilat ovat lähes prameat verrattuna hotellin muihin tiloihin. Allasalueella on sekä varjoa antavia puita että vehreää puutarhaa. Runsas buffet-aamiainen.

jyrkkia-portaita-angkor-wat
Varaudu kipuamaan jyrkkiä portaita temppeleiden huipulle. Aikoinaan huipulle saivat nousta vain tärkeimmät munkit ja itse jumalhallitsija. Kuva: Antti Helin.

Ravintolat

Temppelialueella on yksinkertaisia katukeittiöitä, joissa saa vatsansa täyteen. Mukavan pienen levähdystauon saat kätevästi istahtamalla nauttimaan lounaan tai välipalan. Samalla voit katsella elämän menoa.

Varsinainen herkuttelu tapahtuu Siem Reapissa, jossa myös hotellit sijaitsevat.

Jos on tottunut thaimaalaiseen asiakaspalvelukulttuuriin, saattaa yllättyä, ettei Kambodzhassa olla vielä aivan samalla tasolla. Ystävällistä palvelu on, mutta joskus voi hieman kestää ennen kuin myyjä tai tarjoilija huomioi asiakkaan. Mutta Aasiassa lomaillessahan ei toki matkalaisellakaan ole kiire mihinkään.

Pikkukaupungin vilkkaan ravintolakadun kuuluisin paikka taitaa olla Red Piano, jossa Angelina Jolien tähdittämän Tomb Raiderin elokuvaryhmä käytti kuvausten aikana kokoontumispaikkanaan. Listalta löytyvät Angelina Jolien lempidrinkit.

Kaupat ja kaustelijat

Temppelien ulkopuolella on paljon hyvin innokkaita matkamuistojen kaupustelijoita. Ole tarkkana lompakkosi kanssa niin tingatessasi kuin väkijoukossa lymyilevien taskuvarkaiden varalta.

Kaupustelijoiden yleinen kaupusteluhuuto kuuluu ”vain yksi dollari”, mutta kun alat hieroa kauppoja, saat huomata, ettei juuri mikään postikortteja lukuun ottamatta maksa vain dollaria.

kauppakojuja-temppelien-edustalla
Kauppakojut reunustavat temppelien edustoja. Kuva: Saritta Duhamel.

Kambodzhan maamiinamuseo

Suosittelen tutustumaan myös maamiinamuseoon, jonka Aki Ra on perustanut. Punakhmerit ottivat hänet viisivuotiaana orpona koulutettavakseen asentamaan maamiinoja. Hän asetti punakhmerien riveissä maamiinoja aina 20-vuotiaaksi saakka. Hän ei itse ole varma milloin on syntynyt, mutta hänelle on kerrottu, että se olisi ollut vuonna 1970. Nykyään hän avustaa miinojen purkamisessa. Lisäksi hän luennoi maamiinojen vaaroista.

Museossa on esillä paljon aiheeseen liittyvää materiaalia. Vierailun jälkeen ei voi olla hiljentymättä ihmettelemään, että kuinka näin tuoreessa historiassa on ollut mahdollista tehdä vielä sellaisia julmuuksia.

Maamiinoja on edelleen paljon Kambodzhan maastossa, erityisesti lähellä Thaimaan rajaa. Pelloilla ja viidakossa kulkeminen omin päin on edelleen vaarallista.

muista-kayda-angkor
Kannattaa suunnata myös syrjäisemmille ja tuntemattomammille temppeleille – ne saa usein pitää aivan itsellään. Kuva: Antti Helin.

Yleinen fiilis

Siem Reap ja Angkorin temppelialue jättivät lähtemättömän vaikutuksen. Paikalla asuu kansa, joka on kokenut kovia. Nyt asukkaat yrittävät parhaansa mukaan hyötyä jokainen jollakin tavalla turistin dollareista.

Artikkelin on kirjoittanut MinneThaimaassa-sivuston luottoavustaja Saritta Duhamel, jolla on 10 vuoden kokemus matkailusta Thaimaassa ja lähiseuduilla.

LUE LISÄÄ SARITTAN KIRJOITUKSIA→
LUE LISÄÄ KULTTUURISTA JA HISTORIASTA →

Lue lisää Kambodzhasta
Pääkaupunki Phnom Penh
Sihanoukvillen rannoilla
Ko Rong – Kambodzhan saariparatiisi

MinneThaimaassa julkaisee viikoittain uusia Thaimaa- artikkeleita. Uusista artikkelista saat tiedon ”Tykkäämällä” meitä Facebook-sivuillamme tai kirjautumalla etusivumme Seuraa sivustoa -osioon. Facebook-sivuillamme voi myös kysyä meiltä suoraan neuvoa ja vinkkejä Thaimaan-matkalle.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here