Mahout on thaimaalainen termi norsunohjastajalle. Mahouteihin liittyy paljon myyttejä, joista osa on edelleen totta, osa ei.
Suurin myyteistä on se, että kaikki Thaimaan mahoutit olisivat oppineet työnsä isältä pojalle ja kohtelisivat norsujaan kuin perheenjäseniä.
Näin joskus olikin, muttei enää. Mahoutin työ on Thaimaassa alipalkattua ja aliarvostettua, ja harva norsunohjastajaisä haluaa poikansa jatkavan jalanjäljillään.
Samalla katoaa perinteisten mahout-perheiden ikivanhaa, jopa tuhansia vuosia vanhaa tietoa ja syvää kokemusta norsuista ja niiden ohjastamisesta (norsuja kesytettiin ensimmäisen kerran 4000 vuotta sitten nykyisen Pakistanin alueella).
Suurin osa Thaimaassa työskentelevistä mahouteista on nykyisin palkattu työhön ilman aiempaa sidettä norsuihin. Harva heistä myöskään nykyisin omistaa norsua, jonka kanssa tekee töitä.
Se näkyy norsujen huonona kohteluna. Työhönsä kunnioituksella suhtautuva ja norsunsa omistava mahout ei koskaan kohtelisi norsuaan huonosti: hänelle norsu on paitsi perheenjäsen ja arvokkain omaisuus myös pelottavan ailahtelevainen työtoveri, jolla on voima surmata mahout hetkenä minä hyvänsä.
Toki Thaimaasta edelleen löytyy myös sellaisia mahouteja, jotka omistavat norsunsa ja joiden suvussa työ on periytynyt sukupolvelta toiselle.
Perinteet: Thaimaan norsunohjastajakansat
Norsujen kesyttäminen ja ohjastaminen on Thaimaassa perinteisesti keskittynyt kahdelle etniselle vähemmistölle, karen- ja kui-kansalle. Toki myös thait ovat ratsastaneet norsuilla – ja käyttäneet niitä sodassa – mutta usein näiden kahden kansan avustuksella.
Karenit, kuit ja muut mahoutit ovat perinteisesti olleet ylpeitä työstään, ovathan he ratsastaneet eläimistä mahtavinta, norsua, mikä vaatii rohkeutta ja parhaimmillaan huippu-urheilijan fyysistä taituruutta.
Perinteisesti täysivaltaiseksi mahtoutiksi pääseminen olikin kovan työn takana. Nuori mies aloitti ensin hanttihommissa metsätöissä (tai norsujoukoissa, kun norsuilla vielä sodittiin). Jos hän osoitti kykyä ja intoa, hän saattoi edetä niin sanotuksi jalka-mahoutiksi (khwan tin), joka työskenteli jalan norsun rinnalla.
Vasta vuosien kokemuksen jälkeen hänen oli mahdollista nousta täysivaltaiseksi niska-mahoutiksi (khwan khaw), joka sai ohjata norsua tämän niskan päällä istuen.
Metsätyöt tehtiin päivämatkojen päässä lähimmistä kylistä, ja mahoutit viettivät päivänsä norsujen käytöstä oppien ja iltansa leirinuotiolla norsuista puhuen, oppeja jakaen ja norsutarinoita kertoen. Paljon muita puheenaiheita kun ei ollut.
Elämä oli rankkaa, mutta mahoutit kasvoivat täydelliseen yhteiseloon ja ymmärrykseen norsujensa kanssa.
Nykyisin tällaiset mestarilliset mahoutit ovat norsujakin suuremmassa vaarassa kadota maan päältä. Ja vain tällaiset mahoutit osaavat toimia kaikkein oikukkaimpien norsujen kanssa.
Karen-kansa
Karenit ovat sinotiibetiläistä kieltä puhuva vähemmistökansa, joka elää Thaimaan ja Myanmarin rajaseuduilla. Karenien legendat kertovat ”Juoksevan hiekan joesta”, mahdollisesti Gogin autiomaasta, jonka karenit olisivat ylittäneet kansainvaelluksellaan nykyisille asuinseuduilleen.
Kareneita on arviolta seitsemän miljoonaa, joista 400 000 asuu Thaimaan puolella ja loput Myanmarissa (Burmassa), jossa he ovat käyneet vuosikymmenien mittaista sisällissotaa Burman sotilasjunttaa vastaan.
Thaimaassa karenien asuinalue ulottuu Mae Hong Sonista Prachuap Khiri Khanin rajaseuduille.
Karenit ovat eläneet iät ja ajat kesyttäen norsuja ja käyttäen niitä kulkuvälineinä sekä työjuhtina vaikeakulkuisissa vuoristometsissä. Nykyisin karenit käyttävät norsuja paitsi pienimuotoisessa turismissa, myös laittomissa metsähakkuissa ja sisällissodan kuormajuhtina.
Karenit tunnetaan hyvin läheisistä, jopa helliksi kuvatuista väleistään kesytettyihin norsuihinsa. Syrjäisissä kylissä lähes jokainen poika oppii edelleen norsunohjastajan alkeet. Kun tavallisesti norsua voi ohjata vain yksi tai kaksi mahoutia, karenien kylissä norsut ovat tottuneet siihen, että kuka tahansa kyläläinen voi niillä ratsastaa.
Perinteisesti norsun omistaminen on ollut karenin kunnia-asia, mutta maailma muuttuu ja perinteet sen mukana. Kun Thaimaassa kiellettiin metsähakkuut vuonna 1989, on norsujen omistaminen muuttunut yhä kannattamattomaksi. Laillisista keinoista norsujen ylläpitämiseksi on jäänyt jäljelle enää turismi.
Karenien metsien kätkemät vuoristokylät ovat yksi harvoista paikoista käydä edelleen tutustumassa perinteiseen norsunohjastajakulttuuriin. Karenien kyliin pääsee tutustumaan esimerkiksi syrjäisessä Umphangissa.
Kui-kansa
Kui-kansa on Thaimaan vähemmistökansoista myyttisimpiä – ja ainakin thaiden keskuudessa he ovat maan kuuluisimpia norsunohjastajia.
Kuiden uskotaan asettuneen nykyisen Isaanin alueelle jo kauan ennen thaikansan saapumista ja jo ennen heitä edeltäneitä monejakin. Kuiden saapuivat todennäköisesti alun perin Intian niemimaalta. Kuten ikivanhalle kansalle kuuluukin, tarkoittaa kui heidän omalla kielellään yksinkertaisesti ihmistä.
Kuita elää Thaimaassa nykyisin noin 100 000, etenkin Surinin ja Buriramin alueella Kambodzhan rajaseuduilla.
Kuilla on pitkä ja taikauskon värittämä historia norsujen vangitsemisessa ja ohjastamisessa. Siitä kertoo parhaiten se, että oman kui-kielensä (josta siitäkään ei ole kirjoitettua muotoa) ohella kuilla on myös erillinen kielensä, jota on käytetty vain villinorsuja vangittaessa. Thaiksi kyseistä kieltä kutsutaan nimellä phasaa phii paa, metsänhenkien kieli.
Kieli on kadonnut sitä mukaa kuin metsät ja villit norsut kuiden mailta. Vielä toisen maailmansodan aikaan kuiden maat Isaanissa toivat mieleen Afrikan: viidakoissa ja savanneilla eli suuria norsulaumoja, jaavan- ja sumatrankinsarvikuonoja, guareja ja batengeja ja muita kookkaita nautaeläimiä sekä petoeläimiä kuten tiikereitä, leopardeja ja villikoiria.
Muutamassa vuosikymmenessä se kaikki katosi riisipeltojen alle.
Vuosien 1961 ja 1982 alueen metsät kutistuivat 33 prosentin alasta kahdeksaan prosenttiin, ja samalla katosi iso osa kuiden perinteestä: viimeisen villin norsunsa kuit vangitsivat 1970-luvulla alkupuolella, ja senkin Kambodzhan puolella.
Nykyisin kuit ovat enimmäkseen sulautuneet osaksi thaikulttuuria, ja viimeiset norsujen kanssa elävät kuit koettavat haalia elantonsa esittelemällä norsujaan ympäri Thaimaata. Monet Bangkokin kaduilla rahaa viime vuosiin asti kerjänneistä norsuista olivat kuiden ohjastamia, kunnes norsut kiellettiin Bangkokin kaduilta.
Ympäri maata hajaantuneet kuit kerääntyvät edelleen norsuineen kerran vuodessa marraskuussa Surin-kaupungissa järjestettävään jättitapahtumaan Elephant Round-up, jolloin kaupunkiin saapuu kolmisensataa norsua ohjastajineen.
Nykyaika: laittomia työläisiä Burmasta
Koska mahoutin työ ei enää kiinnosta thaimaalaisia, joille on tarjolla paljon paremmin palkattuja ja helpompia hommia, palkataan monet norsunohjastajat nykyisin Burmasta eli Myanmarista.
Käytännöllä on hyvät ja huonot puolensa: Burmassa norsunohjastamisen perinteet ovat säilyneet paljon Thaimaata paremmin, ja sieltä löytyy edelleen vanhanajan mestarillisia ja työlleen omistautuneita mahouteja. Valitettavasti he joutuvat Thaimaassa yleensä tekemään töitä laittomina siirtolaisina nälkäpalkalla ilman minkäänlaista lainsuojaa, mikä puolestaan nopeasti rapauttaa heidän omistautumistaan työlleen.
Jos siis vierailet Thaimaassa norsuleirillä, osoita kunnioitusta mahouteille. Sitä mukaa kuin Thaimaan norsuleirien taso paranee, toivottavasti myös mahoutien arvostus nousee taas tasolle, jonka he ansaitsevat, ja ikivanha kulttuuri voidaan ainakin vielä joltain osittain pelastaa.
Lue lisää Thaimaan norsuista
– Thaimaan parhaat norsuleirit
– Norsu on rakastavat tappokone
– Vieläkö Thaimaassa on villinorsuja?
– Perinteet katoavat mahoutien mukana
– Saako norsulla ratsastaa?
Lähteet: Tämän kirjoitussarjan pääasiallisena lähteenä on YK:n alaisen FAO-järjestön (Food and Agriculture Organization of the United Nations) tekemä selvitys Aasian kesytetyistä norsuista. Tutkimus on jo sangen vanha, mutta edelleen ajankohtainen ja erinomaisen mielenkiintoista luettavaa, suosittelemme!
