Roadtrip Pohjois-Thaimaassa – Mae Hong Son Loop

2
1590

Mae Hong Sonin kierros on Pohjois-Thaimaan klassisin roadtrip. Kierros alkaa Pohjois-Thaimaan suurimmasta kaupungista Chiang Maista ja päätyy Myanmarin rajalla sijaitsevan Mae Hong Sonin kautta takaisin Chiang Maihin. Vuoristomaisemat ovat komeat ja tiet mutkaiset. Matkalle osuu hienoja nähtävyyksiä kuten Thaimaan korkein vuorenhuippu Doi Inthanon.

Reitin voi ajaa moottoripyörällä, autolla tai skootterilla, ja sen voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa. Tässä reitti esitetään myötäpäivään, koska loppusuoralle jää boheemi vuoristokylä Pai, jonne on hauska jäädä muutamaksi päiväksi toipumaan matkan rasituksista.

Kauneimmillaan vuoristomaisemat ovat aamun ja iltapäivän tunteita. Keskipäivällä voi viettää vaikka pientä siestaa.

Hyviä tiekarttoja Pohjois-Thaimaan alueelta julkaisee GT Rider, jonka Mae Hong Son Loop -kartassa kerrotaan tarkasti teiden kunnosta. Muista kartoista puuttuu teitä tai on merkattu teiksi polkuja, joita varten tarvitsee nelivetoauton tai kunnon maastopyörän. Mae Hong Son Loop on tosin sen verran suoraviivainen ajettava, että ilman kunnon karttaakin pärjää – jos aikoo pysyä keskeisimmillä teillä.

Koska matkaan?

Kauneinta aikaa ajamiselle on marraskuu, jolloin ilma on hyvä mutta vilkkain turistisesonki ei ole vielä alkanut. Maisemat ovat vehreät sadekauden jäljiltä, ja vuoret kylpevät kukkaloistossa. Joulukuun lopulla vuoristotiet ruuhkautuvat thaimaalaisista automatkailijoista – tosin onneksi vain viikonloppuisin. Maaliskuussa ja huhtikuussa maisemat ovat savun peitossa runsaiden metsäpalojen takia.

Reitin voi ajaa hyvin myös sadekaudella. Sadekaudella sadekuurot ovat yleensä paikallisia, ja niiden läpi ajaa muutamassa minuutissa.

Ajoneuvon vuokraus

Hyvä paikka ajoneuvon vuokraukseen Chiang Maissa on kaupungin johtava moottoripyörävuokraamo Mr. Mechanic. Jos lähdet matkaan skootterilla, osta mukaan varakumi. Lue tarkemmin, miten vuokraat Thaimaassa auton tai skootterin.

Moottoripyörällä Pohjois-Thaimaassa
Roadtripille voi lähteä skootterillakin.

Reitti

Matkalle kertyy pituutta noin 500 kilometriä. Matkan kestoon vaikuttaa se, aikooko pitää välipäiviä matkan varrella, esimerkiksi Mae Hong Sonissa tai Paissa. Reitin kiertää skootterilla nopeimmillaan kolmessa päivässä, mutta parhaiten siitä nauttii, jos matkaan varaa aikaa neljä päivää.

1. Päivä

Chiang Maista Chom Thongiin asti ajetaan suoraa ja tylsää valtatietä. Chom Thongissa on nähtävyytenä säihkyvillä vaskilevyillä koristeltu temppeli. Täältä reitti kääntyy upealle pikkutielle 1009, joka mutkittelee vuoristoviidakoiden halki Thaimaan korkeimman vuoren, Doi Inthanonin, huipulle.

Matkan varrella Doi Inthanon National Parkissa on lukuisia vesiputouksia, joista kannattaa pysähtyä katsomaan ainakin Vachiratharn-putousta. Nähtävyytenä ovat myös Thaimaan nykyiselle kuningasparille omistetut kaksi komeaa chediä (temppelitornia), jotka näyttävät kuin jättimäisiltä shakkinappuloilta vuoren rinteellä.

Huipulla on armeijan tutka-asema ja pieni pyhättö, jossa ovat kuningas Inthanonin tuhkat. Vuonna 1897 kuollut Inthanon oli itsenäisen Chiang Main viimeinen kuningas, ennen kuin valtakunta liitettiin osaksi Siamia, nykyistä Thaimaata. Kuningas tiedosti vuoren merkityksen jokien lähteenä ja hän käski suojella nimikkovuorensa metsät.

Vuoren laella kannattaa kävellä pitkän ajomatkan vaihteluksi lyhyt luontolenkki Ang Ka. Taianomaiset puut ovat sammaleiden peitossa, lähteet pulppuavat ja linnut laulavat.

Jos Chiang Maista on lähtenyt aamulla, vuorelta ehtii illaksi hyvin Mae Chaemiin, jossa sijaitsee mainio ja edullinen Navasoung Resort (p. +66 53 828 477). Suomalaisvetoisen majatalon uima-altaalla on mukava rentoutua vuoristomaisemissa ensimmäisen ajopäivän päätteeksi. Mae Chaemissa on myös useita muita majataloja.

2. Päivä

Mae Chaemista kannattaa jatkaa matkaa pientä R1263-tietä pitkin Khun Yuamiin. Tieltä voi tehdä sivulenkin sata metriä korkealle Mae Surin -vesiputoukselle, jonka lähitienoilla näkee marras- ja joulukuussa keltaisena hohtavia auringonkukkapeltoja.

Khun Yuamissa sijaitsee hyvin vaatimaton, lähinnä japanilaisille turisteille suunnattu sotamuseo.

Matka jatkuu kohti Mae Hong Sonia. Lähellä Mae Hong Sonia voi poiketa äkkijyrkkää tietä pitkin kylään, jolla on hassu nimi Ban Mae Ko Vafe eli Microwave Village. Modernin nimensä hmong-kansan takapajuinen kylä on saanut vieressään sijaitsevista radiomastoista.

Viihtyisässä Mae Hong Sonissa on lukuisia majapaikkoja ja viehättävää rajaseudun tunnelmaa. Myanmar on aivan vieressä.

Edullinen ja ystävällinen majapaikka on esimerkiksi Piya Guest House (p. +53 611 260), joka sijaitsee pikkukaupungin keskellä olevan lammen rannalla. Tutustu lammen rannalla oleviin, burmalaistyylisiin temppeleihin.

Auringonlaskua kannattaa käydä ihailemassa Wat Doi Kong Mu -temppelivuorella. Temppeliltä avautumat upeat näkymät aaltoileville rajavuorille. Jos vuoristo näyttääkin nyt rauhalliselta, oli se vuosisatojen ajan thaimaalaisten ja burmalaisten valtataistelujen verinen näyttämö.

Piipahda illalla vielä tunnelmallisessa Crossroads-baarissa pääkatujen risteyksessä.

3. Päivä

Aloita päivä tekemällä Mae Hong Sonista retki Mae Aw -kylään, joka sijaitsee vuoristossa kivenheiton päässä Myanmarin rajalta. Kylästä käytetään myös nimeä Rak Thai, ”Rakastaa thaita”.

Kylässä näyttää siltä kuin olisi saapunut menneiden aikojen Kiinaan: talot on tehty savesta ja niiden räystäillä roikkuu punaisia paperilyhtyjä.

Kylää asuttavat kuomingtan-sissien perilliset, jotka pakenivat tänne Kiinan kommunisteja. Sissit elättivät itsensä pitkään oopiumin viljelyllä, mutta nykyisin pelloilla kasvaa erinomaista oolong-teetä, jota pääsee maistelemaan pienissä teetuvissa. Teetä kannattaa ehdottomasti ostaa tuliaisiksi.

Palaa päätien varrelle ja aja Soppongiin, jonka ympäristössä on useita komeita tippukiviluolia. Helpoiten pääsee tutustumaan Lot-luolaan, jonka perällä on ikivanhoja hauta-arkkuja. Valtavan luolan pohjalla virtaa joki, ja luolaan tutustutaan kanootin kyydissä.

Soppongissakin on majataloja, joihin voi jäädä, jos pitää luonnonläheisestä tunnelmasta. Jos taas menojalkaa vipattaa, jatka matkaa vauhdikkaaseen Paihin.

Viimeinen päivä

Paista on puolen päivän ajomatka Chiang Maihin. Alkumatka on kaunista, loputtomasti mutkittelevaa tietä.

Matkan varrella, 55 kilometrin päässä Paista, voi rentoutua Pong Duotin kuumilla lähteillä, ennen kuin lähtee ajamaan pitkin vilkasta maantietä.

Jos haluaa jatkaa easy rider -elämää vielä pitempään, voi kääntyä Chiang Main sijaan kohti viihtyisää Chiang Daoa, josta matkaa voi jatkaa kohti Chiang Raita.

Mae Hong Son Loopista kerrotaan lisää tarinassa Skootteri-Cowboy ratsastaa.

Lue lisää aiheesta:
Hyvä tietää: skootterin vuokraus
– Harrasta: moottoripyöräily Thaimaassa
– Hyvä tietää Thaimaassa, kaikki aiheet

Oletko tehnyt roadtripejä Thaimaassa? Kerro omat suosikkireittisi tai vinkkisi Mae Hong Son Loopille.

2 KOMMENTIT

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here